Helsingin Laudoitus Oy
kokonaisvaltainen betonirakentaja

Helsingin Laudoitus on kokonaisvaltainen rakennusalan yritys, jossa kohtaavat ammattitaito sekä ympäristöystävällisyys.

Teemme kokonaisvaltaista betonirakentamista koko Suomen alueella painottuen pääkaupunkiseudulle ja Pirkanmaalle. Työmme pääasialliset tilaajat ovat suuret rakennusliikkeet, joten meillä on monipuolinen kokemus erilaisista rakennuskohteista.

Olemme viimeisen 15 vuoden aikana rakentaneet useita perustuksia, parkkihalleja, metroasemia, kauppakeskuksia ja muita poikkeuksellisen vaativiksi betonityökohteiksi luokiteltuja projekteja. Laadukkaan lopputuloksen ympäri vuoden takaavat noin 90 rakennusalan työntekijäämme.

Asiakkaidemme unelmien toteutuksien lisäksi haluamme olla mukana myös rakentamassa hyvällä ammattitaidolla vihreämpää Suomea, jossa tulevaisuudessa on hyvä olla ja asua. Olemme onnistuneet luopumaan lähes kokonaan puun käytöstä oman muottikalustomme ansiosta. Muottikalustolla rakentaminen on taloudellisempaa ja ekologisempaa.

Keskeisellä paikalla sijaitseva oma logistiikkakeskuksemme minimoi polttoainepäästöt ja takaa kustannustehokkaan tavaroiden kuljettamisen. Palveluumme kuuluu myös oma muottisuunnittelu.

Helsingin Laudoitus kuuluu Vastuu Groupiin sekä meillä on RALA-pätevyys todistuksena osaamisesta, vastuullisuudesta ja luotettavuudesta.

Jätä soittopyyntö

Jätä meille soittopyyntö, nin palaamme sinulle mahdollisimman pian.

    Lähetä tarjouspyyntö!